Green Carbon - Green Carbon

Green Carbon

Tarina

Vuonna 2015 YK:n jäsenmaat sopivat kestävän kehityksen tavoitteista (SDG), joiden pyrkimyksenä on mm. etsiä kestäviä tapoja turvata ympäristömme hyvinvointi. Päävastuu tavoitteiden totuttamisessa on valtioilla, mutta myös  yksityissektorin osallistumista tarvitaan. 

Liikakulutus on yksi ympäristömme hyvinvointia uhkaava tekijä. Maapallomme on luisumassa polulle, joka aiheuttaa peruuttamattomia muutoksia elinolosuhteisiimme. Suomen osuus koko maapallon päästöistä on häviävän pieni, mutta korkea elintasomme ja vahva teknologinen osaamisemme antavat meille hyvät mahdollisuudet hillitä ilmaston lämpenemistä.

Me Green Carbonilla olemme käyneet toimeen. Teemme päivittäin parhaamme, jotta edistämme YK:n kestävän kehityksen tavoitteita ja luomme muillekin mahdollisuuden toimia näin. Lupaamme vastuullista kuluttamista ja ilmastotekoja!

Osa 1: Ilmastoherätys vol1
Suomen ilmatila, Finnairin lento Wienistä Helsinkiin, kevät 2017 ”Ahdistaa. Kauluspaita kuristaa kurkkua ja henki ei kulje. Matkustan jatkuvasti lentokoneella, vaikka se sotii kaikkea olemistani vastaan. Tuotan tonneittain päästöjä, joita alla aukeava suomalainen metsä puolestani sitoo. Minä tuhoan, metsä korjaa. Enkö parempaan pysty?”
Osa 2: Ilmastoherätys vol2
Suomen maankamara, toimisto, Jyväskylä, syksy 2017 ”Ahdistaa. Kauluspaita kuristaa kurkkua ja henki ei kulje. Minusta ei ole enää toimistotyöhön. Mielessäni rakennan erilaisia yritysajatuksia metsäsijoittamisen, metsänomistajuuden, metsänhoidon ja metsäasiantuntijuuden ympärille. Silti istun toimistossa. Kuka vapauttaisi minut luontoon?”
Osa 3: Jos ei mitään tee, mitään ei tapahdu
”Henkilökohtaiset ja globaalit kriisit ajoivat kaksi miestä yhteen. Syntyi ajatus yhteisestä yrityksestä, jossa Suomen metsiä hyödynnetään entistä tehokkaammin hiilen sidonnassa. Asiasta on puhuttu maassamme vuosia, mutta kehitys on polkenut paikallaan. Ilmasto ei odota, joten jonkun täytyy toimia. ”
Osa 4: Ei siksi, että se olisi helppoa, vaan siksi, että se on vaikeaa
”Kuukausien selvittely-, tutkimus- ja valmistelutöiden seurauksena vastausten sijaan löytyy kysymyksiä, epäilyksiä, esteitä, haasteita ja vastustusta. Jonkun täytyy tehdä vaikeatkin työt, siksi syntyy Green Carbon, suomalaisten metsien kasvuun perustuvien hiilinieluhankkeiden kehittämisen edelläkävijä.”
Osa 5: Harkittuja askeleita
”Vastustus ja epäilys murretaan tutkimustiedolla ja yhteistyöllä metsäntutkimussektorin kanssa. Kun luodaan toimintaa, jota on aiemmin Suomessa tehty vähäisesti, ei sääntöjä ja ohjeita ole valmiina. Oikeita vastauksia ei löydy, joten keskeisin vaadittava taito on kyky sietää epävarmuutta ja keskeneräisyyttä. Oikoteitä on jatkuvasti tarjolla, mutta jokainen askel harkitaan huolella. Näitä jalanjälkiä kelpaa seurata.”
Osa 6: Ilmastovastuu vol1
Tervossa, syvällä Savossa ”Hihna hiertää olkaa, metsäkenkä hiostaa. Meinaan tukehtua mäkäräisparveen. Vielä 10 000 kuu-sentainta odottaa pääsyä metsämaan syliin. Ei ahdista. Rinnassa sykkii vihreä sydän.”
Osa 7: Ilmastovastuu vol2
Kokoushuoneessa, syvällä Helsingin sykkeessä: ”Jännittää. Ovet avautuivat neuvottelupöytiin, joista aiemmin unelmoin. Meillä kaikilla on yhteinen tavoite. Tästä eteenpäin rakennan, en riko.”
Osa 8: Loskaa
”Tekemistä on jatkuvasti enemmän. Yrityksen strategiaa tarkistetaan säännöllisesti, jotta innokas mieli ei karkaa sivupoluille. Slush 2019 osoittaa, että suunta on oikea. Green Carbon kiinnostaa.”
Osa 9: Menneen tutkailua
”Yrityksen ensimmäinen vuosi lähenee loppuaan. Töitä on tehty, valtavasti. Kilpailijoita nousee joka nurkalle, mutta meitä se ei huoleta. Green Carbonilla perustukset ovat kunnossa ja seuraavat askeleet ovat jo hyvinkin tarkassa tiedossa. Tulevaisuudessa me hallitsemme hiilijalanjälkiä.”
Osa 10: Vähemmän on paremmin
”Hiilijalanjäljen hallinnassa ensimmäinen askel on hiilijalanjäljen laskeminen. Ei voi korjata, ellei tiedä, mikä on vialla. Tarvitaan luotettava ja varma laskin. Löytyy Anni, Green Carbonin ensimmäinen hiilijalanjälkiasiantuntija.”
Osa 11: Uskollinen metsä
"Suomalainen metsä voi ja kasvaa hyvin. Tehokkaammalla maan- ja metsänhoidolla kasvua on mahdollista lisätä ja luoda lisäisyyttä siis kasvattaa hiilinielujen kokoa. Tarvitaan kiinnostuneita maanomistajia, jotka haluavat saada metsänsä parempaan kasvuun ja samalla kantaa kortensa ilmastotalkoisiin. Heitä neuvomaan palkataan Salla ja Juha, Green Carbonin hiilimetsäasiantuntijat.
Previous
Next

Tähän mennessä:

0 +
Tapaamista
0 +
Kuppia kahvia
0 +
Puhelua