YK:n COP28 ilmastokokous Dubaissa päättyi toissa viikolla. Jo etukäteen kohuttu kokous sisälsi odotetusti dramaattisiakin piirteitä, mutta eteni lopulta varsin onnistuneeksi tulkittavaan lopputulokseen.
Tässä muutama nosto kokouksen sisällöstä ja päätöksistä:
- Kokouksessa viimeisteltiin ensimmäinen ”Global Stocktake” -nimellä kulkeva tilannekatsaus, jossa tarkastellaan maailmanlaajuisesti ilmastoon liittyvien tavoitteiden toteutumista. Vaikka jo etukäteen oli tiedossa ettei 1,5 asteen lämpenemisen polulla olla, tämä on tärkeä työkalu, joka konkretisoi jatkossa edistymistä.
- Lähes 200 maan edustajat sopivat fossiilisista polttoaineista luopumista. Sopimuksen muotoilu ja aito sitoutuminen herättivät eniten keskustelua. Sopimus on ensimmäinen laatuaan, mutta lopputulos ei vieläkään sisällä sitovaa muotoilua fossiilisten käytön lopettamiseen 2050 mennessä.
- Loss & Damage -rahasto perustettiin ja jäsenvaltiot sitoutuivat kokouksen aikana jo yhteensä 770.6 miljoonan USD:n sijoittamiseen rahastoon. Rahaston tarkoituksena on turvata vahinkoja, joita ilmastokriisi aiheuttaa kehittyville maille. Rahaston perustaminen on merkittävää, mutta määrä vastaa arvioiden mukaan vain alle prosenttia pelkästään kehittyvien maiden vuosittaisesta tarpeesta.
Kansainvälinen ilmastokokous COP28 on kompromisseja
Yllä mainitut nostot ovat jo ihan hyvä tulos kansainväliselle ilmastokokoukselle. Vielä päivää ennen kokouksen päättymistä näytti siltä, ettei yhteisymmärrykseen loppulauselmasta päästä. Kun on kyseessä lähes kahden sadan osallistujan kansainvälinen kokous, on odotettavissakin, että lopputulos on kompromissien yhdistelmä ja muotoilultaan osittain monitulkintainen.
Näissä kokouksissa ei keskustella enää siitä pitääkö ilmastokriisiä hillitä vai ei. Vähintään niissä osuuksissa, mitkä vaikuttavat suuresti lopulta sovittaviin asioihin, on tunnistettavissa kaksi osapuolta:
- maat, jotka painottavat kiireellisyyttä ja
- maat, jotka ovat kiirehtimistä vastaan.
Jälkimmäisessä joukossa suurten öljyntuottajamaiden ja kuluttajien edustus ei ole yllättävää.
COP28:n jännitysnäytelmäksi muodostui lopulta se, mitä pöytäkirjaan kirjataan fossiilisten polttoaineiden käytön lopettamisesta. Viime kädessä kyse oli täysin sanamuotoilusta: Alkuperäisessä ehdotuksessa oli muotoiltu, että jäsenmaat voisivat (”should include”) ensi vuosikymmenen aikana tehdä listattuja toimenpiteitä päästöjen leikkaamiseksi. Fossiilisten polttoaineiden käytön osalta taas keskusteltiin siitä, puhutaanko yksiselitteisesti lopettamisesta (”phase-out”) vai vähentämisestä (”phase-down”). Lopulta päädyttiin sopuun muotoilulla siirtyminen pois (”transitioning away”).
Ilmastokokouksesta tärkeä viesti koko maailmalle
Väistämättä herää kysymys, onko näistä termeistä vääntäminen todella näin tärkeää? Näinkö ilmastokriisi ratkaistaan? On täysin perusteltu argumentti, että koko ehdotusta ei tulisi tyrmätä pelkästään yksittäisten sanamuotoilujen perusteella. Julkinen keskustelu tarttuu helposti yksittäisiin nostoihin ja monet muut päätökset jäävät pienemälle huomiolle, kuten nyt sovittu uusiutuvien energiamuotojen tuotannon kolminkertaistaminen. Toisaalta on helpompi sitoutua uusiutuvien energiamuotojen tuotannon lisäämiseen kuin käytettyjen fossiilisten vähentämiseen.
Sanamuodoilla on kuitenkin paljonkin väliä; kokousten tarkoituksena on maiden sitoutumisen lisäksi lähettää viesti koko maailmalle. Minkälaisen viestin se antaa, jos niinkin perustavanlaatuinen asia, kuin fossiilisten polttoaineiden käytön lopettaminen, sisällytetään listaan toimista, joita voisi tehdä?
COP28:n linjaukset jättävät tilaa tulkinnalle ja ristiriitaisille ilmastotoimille
Muotoilu jättää paljon vapaan tulkinnan varaan ja takaoven riittävien ilmastotoimien tekemättä jättämiselle. Ja tämä kaikki mahdollistaa kokouksen sopimuksen kyseenalaistamisen. Miten hyödyllinen ja vaikuttava maailman valtioiden sitoutuminen tulee olemaan?
Lisäksi voidaan pohtia, ovatko tiukkaan ja yksiselitteisestikään muotoillut sitoumukset täysin sitovia? Kuten COP28:n tilannekatsauksessa todettiin, kovinkaan moni valtio ei ole pitäytynyt kiinni sitoumuksistaan Pariisin ilmastosopimuksen (2015) 1,5 C asteen tavoitteen edistämiseksi.
Toinen kiinnostava seikka on se, että kokouksen ehdotusta kritisoitiin riittämättömäksi ja tätä näkemystä asettui tukemaan pienten, ilmastokriisistä eniten kärsivien valtioiden lisäksi, suuria valtioita, jotka ovat suurimpien fossiilisten kuluttajien joukossa. Yhtenä tukijoista nähtiin Yhdysvallat, jonka oma energiapolitiikka on suuressa ristiriidassa kokouksessa annetun viestin kanssa. Maa tuottaa kuluvana vuonna ennätysmäärän öljyä ja kaasua.
Yhdysvallat odottaa fossiilisten polttoaineiden avulla tuotetun energian käytön jatkuvan lähes ennätysmäärissä aina vuoteen 2050 asti. Bidenin hallitus on asettanut myös uusia säädöksiä, jotka tähtäävät päästöjen leikkaamiseen, mutta samaan aikaan tehdään pitkäaikaisia investointeja fossiilisten polttoaineiden tuotantoon. Se antaa kieltämättä ristiriitaisen viestin. Kun Yhdysvaltain esimerkin kaltaiset kansalliset teot yhdistetään COP28 tyylisillä kansainvälisillä keskustelualustoilla annettuun viestiin, puolustaen tiukempia ilmastositoumuksia, saa se pohtimaan, onko näissä kokouksissa tehdyt sitoumukset vain osa diplomaattista vaikuttamista? Ainakaan ne eivät tunnu aina olevan linjassa valtioiden omien suunnitelmien kanssa.
Riittävien ilmastovaikutusten saavuttamiseksi tarvitaan kansainvälisiä sopimuksia, joissa on mahdollisimman tarkasti ja sitovasti määritelty sekä toimenpiteitä, että niiden tahtia, joilla edetään kohti kestävämpää yhteiskuntaa. Muuten vaarana on, että sopimuksista syntyy teatteria, joilla hyväksytetään liian hidas ilmastotyön vauhti ilmastokriisin hillitsemiseksi.
Ilmastokriisiä tai muita kestävyyteen liittyviä ongelmia ei kuitenkaan ratkaista valtioiden välisissä kokouksissa. Olisi naiivia odottaa täydellistä yhteisymmärrystä ja yhtenäistä kunnianhimon tasoa kaikilta mailta. Ehdotukset, neuvottelut ja päätökset ovat aina ilmastoon liittyvien, sekä poliittisten ja taloudellisten tavoitteiden yhteensovittamista. Siitä näkökulmasta voidaan Dubain ilmastokokouksen sanoa olevan omassa sarjassaan suhteellisen onnistunut, varsinkin ennakko-odotuksiin nähden. Sen lisäksi on kuitenkin tärkeää tunnustaa, ettei tämänhetkinen kehitystahti tai tämän vuoden kokouksen sopimukset ja toimenpiteet ole riittäviä.
Yritykset siivittämään vihreää siirtymää
Valtioiden välisistä sopimuksista on hyvä kääntää katse myös yrityskenttään. Osa päätöksistä on hyvinkin motivoivia yrityksille ympäri maailman. Jo pelkästään kunnianhimoinen uusiutuvan energian tuotantomäärän kasvutavoite luo sekä liiketoimintamahdollisuuksia, että madaltaa vihreän energian kustannuksia tämän vuosikymmenen aikana: reagoiminen välittömästi tuo kilpailuetua.
Fossiilisten polttoaineiden leikkaaminen taas aiheuttaa vaikeuksia niille yrityksille, jotka jättäytyvät riippuvaisiksi niiden käytöstä. Kokouksen aikana julkistettiin myös yli 80 miljardin dollarin edestä uutta ilmastorahoitusta. Ennen kaikkea keskustelu vahvistaa sitä, missä muutos varsinaisesti tapahtuu: ruohonjuuritasolla. Siinä missä julkinen päätöksenteko on tahmeaa, yritykset voivat olla joustavia.
Yritysten ei tarvitse tapella sanamuodoista, vaan me voimme tähdätä mahdollisimman tehokkaaseen ja nopeaan päästöjen leikkaamiseen. Ottaen huomioon, että vihreän siirtymän on arvioitu tuovan Suomen pääasiallisille vientialoille jopa 100 miljardin euron mahdollisuuden, yrittäjien ei tulisi olla tarvittavista muutoksista huolissaan, vaan nähdä ne (edelleenkin) merkittävinä mahdollisuuksina.
Artikkelin on kirjoittanut:
Arttu Lahti
Arttu on kestävyystieteitä opiskellut valtiotieteiden maisteri sekä ympäristövastuullisuuden asiantuntija, joka on kartuttanut näkemystään yritysten ilmastotyöstä asiakasyritystemme kanssa. Nykyisin Artun fokus on vahvasti päästö- ja vastuullisuusdatan sekä ohjelmistokehityksen parissa.
Tutustu lisää Green Carbonin päästöjen hallinnan ratkaisuihin: hiilijalanjälki
