Gradia: vihreän siirtymän edistämistä esimerkin kautta

Kestävän tulevaisuuden kehittämisohjelma

Jyväskylän koulutuskuntayhtymän Gradian tavoitteena on uudistaa oppimista ja työelämää. Gradia luo mahdollisuuksia osaamisen ja liiketoiminnan kehittämiseen kaikenikäisille opiskelijoille ja yritysasiakkaille. Gradialla on toimintaa yhdeksällä kampuksella Jyväskylässä, Jämsässä ja Lievestuoreella. Opiskelijoita on n. 22 000 ja henkilöstöä n. 1000.  

Toisen asteen koulutuksella on merkittävä rooli koko nuorisoikäluokan vastuullisuusosaamisen vahvistamisessa ja tulevaisuuden työelämäosaamisen varmistamisessa. Gradia edistää, ja haluaa omalla esimerkillään haastaa myös muita koulutuksen järjestäjiä edistämään, vihreää siirtymää. 

Kestävän kehityksen projektipäällikkö Jaana Tuppurainen kertoo, että Gradiassa oli pohdittu vastuullisuuskysymyksiä jo usean vuoden ajan. Syksyllä 2019 organisaatiossa tehtiin strategian väliarviointi, jonka pohjalta päivitetyssä ”Uusi yhdessä 2020+” -strategiassa yhtenä päämääristä on olla hyvinvoiva ja kestävästi toimiva yhteisö. Strategian toimeenpanoa varten valmistui kesällä 2021 kestävän tulevaisuuden kehittämisohjelma, jossa määriteltiin tarkemmin toimenpiteitä, kuinka päästään tavoitteeseen. Jotta tiedetään mistä ympäristövaikutukset aiheutuvat, todettiin, että hiilijalanjälki täytyy selvittää. 

Green Carbon vakuutti osaamisellaan jo tarjousvaiheessa

Green Carbon voitti julkisen kilpailutuksen kautta koulutuskuntayhtymä Gradian päästölaskennan ja toteutti GHG-protokollan mukaisen hiilijalanjäljen selvityksen.

”Pyysimme tarjouksia useammalta taholta ja Green Carbon pystyi jo tarjousvaiheessa vakuuttamaan osaamisensa meidän kaltaisen toimijan kanssa.” Tuppurainen kommentoi yhteistyön alkua.

Laskenta kattoi kaikki scopet 1–3. Työryhmässä oli viisi henkilöä ja tavoitteena oli tuottaa Gradian ilmastovaikutuksen lähtötaso eli baseline, jonka pohjalta työ on jatkunut Gradian ilmastotiekartan laadintaan. Ilmastotiekartalla päästiin pureutumaan tarkemmin niihin kohteisiin, missä päästöjä aiheutui. 

”Meidän vastuullisuustyömme jatkuu mm. ilmastotiekartan viitoittamin toimin ja vahvana, niin strategian tasolla, kuin sitten ihan oppilaitosarjessa opiskelijoiden kanssa. Juuri nyt keskitymme niihin toimenpiteisiin, joilla hiilijalanjälkeä saadaan pienennettyä.“ Tuppurainen kuvailee käynnissä olevaa vastuullisuustyötä.

Tuppurainen kiittelee myös Green Carbonin yhteistyökykyä ja mahdollisuutta oppia prosessissa ympäristövastuullisuudesta.  

”Yhteistyö on sujunut hyvin ja joustavasti. Olemme saaneet ystävällistä ja asiantuntevaa apua joka vaiheessa. Lisäksi opimme paljon uutta hiilijalanjäljen laskennasta sekä kompensoinnista. Myös tulevaisuuden yhteistyö on mahdollista Green Carbonin kanssa. Sen kuitenkin määrittelee pitkälti organisaatiomme käytössä olevat resurssit.”

 

Tutustu päästölaskennan ja ilmastotiekartan palveluihimme.

Green Carbon kannustaa myös muita yrityksiä toimimaan nyt – ota yhteyttä ja aloitetaan yhdessä työ kohti kestävämpää tulevaisuutta.

Tilaa uutiskirje

Liittymällä listallemme pidämme sinut ajan tasalla tekemästämme työstä, sekä ilmastoon ja luonnon monimuotoisuuteen liittyvistä uutisista ja ajankohtaisista aiheista.

Green carbonin uutiskirje

Lataa esimerkkiraportit