Green Carbon laajentaa osakaspohjaansa

Green Carbon Finland Oy:n kasvu jatkuu, kun metsäsijoittamisen ammattilaiset Conifer Consulting Oy ja Harri Suutari liittyvät yhtiön osakkaiksi. Osakkaiden mukaantulon myötä Green Carbonille avautuvat erinomaiset mahdollisuudet kansainvälistymiselle ja menetelmäkehityksen parantamiselle.

Laadukkaille, kotimaisille hiilinieluille riittää kysyntää. Yhä useampi hiilineutraaliuteen pyrkivä yhtiö luottaa kotimaisiin hiilinieluhankkeisiin päästöjensä kompensoimiseksi. Green Carbon on kotimaisen kompensaation kärkinimi. Yhtiön kotimaisuus, luotettavuus, vastuullisuus ja erityisesti sertifioidut hiilinielut herättivät myös sijoittajien mielenkiinnon.

Green Carbon on ensimmäinen toimija, jolla on kovan luokan osaaminen ja ymmärrys sekä hiilijalanjäljen laskennasta että metsäpohjaisten kompensaatiohankkeiden synnyttämisestä, kertoo Mikael Beck Conifer Consulting Oy:stä.

Conifer Consulting Oy on kokonaisvaltaisen metsävarallisuuden hoidon ja metsäsijoittamisen edelläkävijä, jonka osaaminen erityisesti strategian ja liiketoimintamallin kehittämisessä tuovat vahvuutta Green Carbonin ydintekemiseen.   

Useissa listayhtiöissä toiminut ja nyt mm. HK Scanin ja PunaMusta Media Oyj:n hallituksissa istuva Harri Suutari tuo Green Carbonille hallitusammattilaisen näkökulmaa. Hänellä on takanaan antoisa ura metsän parissa niin metsänomistajana kuin puunkorjuuteknologian kehittäjänä. Suutari on päässyt todistamaan, kuinka ilmastonmuutos asettaa yrityksille yhä suurempia paineita muuttaa toimintaansa ja vähentää päästöjään joko leikkaamalla tai kompensoimalla niitä.

Ilmastonmuutoksen torjunta on tällä hetkellä yksi liiketoiminnan keskeisimpiä ajureita. Se määrää, mikä bisnes menestyy. Listayhtiöiden raportointivaatimukset kiristyvät jatkuvasti, ja ne kaipaavat rinnalleen Green Carbonin kaltaisia toimijoita, Suutari huomauttaa.

Nopeasti kasvavalla alalla juostaan aikaa vastaan, niin ilmastonmuutoksen torjunnassa kuin kilpailussa markkinajohtajan asemasta. Green Carbon on edelläkävijä sekä kotimaisella kompensaatiokentällä että merkityksellisten ilmastotekojen tekijänä.

Olemme erittäin iloisia saadessamme yhtiön taustalle kovan luokan vahvistusta, toteaa Green Carbonin toimitusjohtaja Matti Toivonen.

 

Lisätiedot:

Matti Toivonen, p. 0400633033

Harri Suutari, p. 0400384937

Mikael Beck, p. 0400618859

Tilaa uutiskirje

Liittymällä listallemme pidämme sinut ajan tasalla tekemästämme työstä, sekä ilmastoon ja luonnon monimuotoisuuteen liittyvistä uutisista ja ajankohtaisista aiheista.

Green carbonin uutiskirje

Lataa esimerkkiraportit