Loppukesä on kestävän elvytyksen aikaa

Helteetön heinäkuu antoi vastapainoa ennätyskuumalle kesäkuulle. Elokuu tuo tullessaan koulut ja töihin paluun. Poikkeusolot lisäävät epävarmuutta, mutta paljon on tehtävissä varman tulevaisuuden turvaamiseksi.

Vaikka luonnossa kasvukausi on kääntymässä loppuun, syksy on vahvasti henkisen kasvun aikaa. Kun auringosta on saatu imettyä energiaa ja koronakriisin ensimmäinen aalto on Suomessa jo takanapäin, katseet suuntaavat yhä useammalla kirjoihin ja tiedon keräämiseen sekä varautumiseen tulevaisuutta varten.

Suomen ja suomalaisten kannalta niin sanottu kestävä elvytys on avainasemassa niin koronakriisistä toipumisen kuin ilmastokriisin torjumisen kannalta. Kestävällä elvytyksellä tarkoitetaan taloutta elvyttäviä keinoja, jotka suuntaavat kehitystä kohti hiilineutraalia kiertotaloutta.

Jos tapahtumakalenteri on jäänyt kesän jäljiltä tyhjäksi, vielä ehtii tapahtua! Kestävästä elvytyksestä kiinnostuneilla on mahdollisuus osallistua Ilmasto Areenan elokuussa järjestettävään tapahtumaan, joka on pandemian vuoksi siirtynyt verkkoon. Tapahtumassa käydään läpi asiantuntijoiden ehdotusten perusteella koostettuja ratkaisuja ilmastokestävään elvytykseen.

Pk-yritysten suhtautumista päästövähennystoimiin kartoitettiin helmikuussa kootussa pk-yritysbarometrissa, josta on nyt julkaistu ilmastoon keskittyvä kooste, Pk-ilmastobarometri. Tuloksissa ilmenee, miten päästövähennykset tuovat sekä mahdollisuuksia että haasteita yrityksille. Pk-yrityksiä ajaa ilmastotoimiin ennen kaikkea yrityksen omat arvot ja strategia. Huomionarvoista tuloksissa on, että eniten mahdollisuuksia ilmastoinvestoinneissa näkevät kasvuhaluiset yritykset.

Tämänhetkisestä kriisistä toipuminen vaatii kaikilta erityistä ponnistelua, mutta sen on tapahduttava yrityksen hyvistä arvoista tinkimättä. Muuten sylissämme on pian toinen, entistä pahempi kriisi, joka on tehnyt tuloaan jo vuosikymmenet. Kun taloudessa on tiukkaa, päästövähennystoimet on tehtävä keskitetysti ja kustannustehokkaasti. Hiiliarvio on matalan kynnyksen keino tutustua omaan hiilijalanjälkeen ja löytää keskeisimmät leikkauskohteet yrityksen hiilijalanjäljessä.

Metsänomistajille loppukesä tarkoittaa hyvää aikaa käydä tarkistamassa taimikon vointia. Lomakauden loputtua onkin aika miettiä lannoitteiden talvilevitystä sopivilla kohteilla. Oikeanlaisella lannoituksella voidaan lisätä metsän kasvua ja hiilensidontakykyä. Mikäli olet pohtinut metsäsi hiilensidontapotentiaalia, ole meihin rohkeasti yhteydessä! Kartoitamme jatkuvasti projekteihimme soveltuvia metsäkohteita. Green Carbon toivottaa kaikille lukijoille turvallista paluuta kesälaitumilta!

Tilaa uutiskirje

Liittymällä listallemme pidämme sinut ajan tasalla tekemästämme työstä, sekä ilmastoon ja luonnon monimuotoisuuteen liittyvistä uutisista ja ajankohtaisista aiheista.

Green carbonin uutiskirje

Lataa esimerkkiraportit

Ennen kuin lähdet:

Huomasithan asiantuntijamateriaalimme ympäristövastuullisuuden ajankohtaisista aiheista?

Tilaamalla uutiskirjeemme saat materiaalimme automaattisesti sähköpostiisi aika ajoin.