fbpx

Mikä ihmeen scope 1, 2, 3?

Yritysten puheet vastuullisuudesta ja hiilineutraaliudesta sekä vihreyttä viljelevät markkinointipuheet vilisevät erilaisia termejä, jotka eivät kuulijalle välttämättä aukea. Ympäristötermistö on toisinaan niin monimutkainen ja spesifi, että alaa tuntemattomalle se näyttäytyy täysin vieraana kielenä. Tästä hyvänä esimerkkinä on hiililaskennassa ja -raportoinnissa esiin nouseva Scope 1, 2, 3 -luokittelu.

EU-direktiivi NFR (Non-financial reporting) velvoittaa kaikki yli 500 työntekijän yritykset raportoimaan ympäristöön, työntekijöihin, ihmisoikeuksiin, korruption vastaiseen toimintaan sekä lahjontaan liittyvistä seikoista.

Käytännössä tämä tarkoittaa vastuullisuusraportointia eli kuinka yritys huomioi ympäristön, talouden ja sosiaaliset tekijät. Laki koskee vain ns. suuryrityksiä, mutta markkinaetua saadakseen myös pienemmät yritykset ovat alkaneet kasvavassa määrin raportoida vastuullisuuttaan.

Standardit raportoinnin perustana

Raportointia varten tarvitaan sääntöjä eli standardeja, jotta raportointi on yhtenäistä ja vertailtavaa. Standardit ovat eri ohjeistuksia siitä, miten jokin asia tulee tehdä. Kansainvälisesti hyväksyttyjä ja laajasti käytettyjä hiilijalanjäljen laskentaan ohjeistavia ympäristöstandardeja on useita.

Käytetyin ympäristövaikutusten laskemiseen kehitetty standardi on GHG-Protocol (Greenhouse Gas Protocol) eli Kasvihuonekaasuprotokolla. Se on kytköksissä maailmanlaajuiseen laajempaan GRI-raportointijärjestelmään, joka keskittyy ympäristön ohella myös yrityksen yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin vaikutuksiin.  

Kasvihuonekaasuprotokollassa päästöt jaotellaan kolmeen laajuusalaan:

Scope 1 -luokkaan kuuluvat päästöt, joihin yritys voi suoraan vaikuttaa ja joita yritys voi helpoimmin kontrolloida. Päästöt syntyvät paikan päällä yrityksen oman toiminnan seurauksena. Esimerkiksi omien ajoneuvojen polttoainepäästöt.

Scope 2 -luokkaan kuuluvat tuotannon epäsuorat ostoenergiaan liittyvät päästöt esimerkiksi sähkön ja lämmön tuotannosta.

Scope 3 -luokkaan kuuluvat myytyjen tuotteiden loppukäytöstä ja tavaroiden ja palveluiden hankinnasta syntyneet päästöt eli kaikki epäsuorat päästöt. Näitä ovat mm. jätehuolto, vesihuolto, logistiikka, materiaalien hankinnan päästöt. Scope 3 -luokka jakautuu 15 eri kategoriaan. Päästölaskennassa voidaan valita yrityksen kannalta keskeisimmät kategoriat ja keskittyä niiden päästöjen selvittämiseen.

Hiilijalanjälki ulottuu laajalle

EU-direktiivi (NFR) velvoittaa suuryrityksiä raportoimaan Scope 1- ja Scope 2 -luokkien päästöt. Scope 3 -päästöjen raportointi on vapaaehtoista, mutta monet ovat avanneet myös nämä tiedot osoituksena läpinäkyvyydestä ja luotettavuudesta. 

Yrityksen Scope 1- ja Scope 2 -päästöt syntyvät suoraan yrityksen omasta toiminnasta ja ovat siksi myös helposti laskettavissa. Epäsuorat Scope 3 -päästöt syntyvät lähteistä, joihin yrityksillä itsellään on vähemmän vaikutusvaltaa, ja siksi niiden laskeminen on vaativampaa.

Helsingin Sanomat tarkasteli suomalaisten suuryritysten ilmastotavoitteita suhteessa Scope 1, 2, 3 -luokitteluun. Tarkastelussa kävi ilmi, miten osa toimijoista keskittyi raportoinnissa Scope 1 ja 2 -päästöihin huolimatta siitä, että valtaosa päästöistä kuuluivat luokkaan Scope 3. Näin toiminnan ilmastovaikutuksista ei välity todellisuutta vastaavaa kuvaa.

Hiilineutraali, net zero, carbon neutral, absolute zero....

Yritysten hiilineutraaliustavoitteet ja puheet päästövähennyksistä vilisevät myös muita termejä, joilla on todellisuudessa syvempi merkitys kuin olla mausteena myyntipuheen seassa. Hiilineutraaliuden osoittamiseksi on olemassa omat standardinsa, joista kuitenkin harvemmin puhutaan.

Green Carbonin hiilijalanjäljen laskennan asiantuntija Elli avasi hiilineutraaliuden termistöä tarkemmin webinaarissamme 8.4. Löydät webinaarin tallenteen täältä.

Esimerkki- Sertifikaatti