Stremet on vuonna 1995 perustettu kotimainen alihankintayritys, joka toimii ohutlevyalalla. Salolainen pk-yritys palvelee yritysasiakkaita laajalla skaalalla useassa eri segmentissä. Stremetin toiminnan perusperiaatteisiin ovat kuuluneet alusta asti kumppanuusajattelu ja tyytyväinen asiakas.
Päästöjen hallinta ratkaisevassa roolissa
”Stremet haluaa kasvaa ja kehittyä asiakkaidensa tarpeiden mukaisesti. 2020-luvulla ympäristöasiat ovat nousseet jopa ratkaisutekijäksi ohutlevyalan alihankintakumppanin valinnassa. Tähän me haluamme vastata tarjoamalla ympäristöystävällistä alihankintaa”, Stremetin markkinointipäällikkö Susanna Huovila avaa vastuullisuustyön taustoja.
Stremetin yhtenä päätavoitteena on olla tyytyväisten asiakkaiden alihankintakonepaja, joka tunnetaan laajasti koko Suomessa.
”Tämän tavoitteen saavuttamiseksi haluamme olla myös alan edelläkävijä ympäristöasioissa. Näin ollen haluamme tarjota ensimmäisten joukossa asiakkaillemme ympäristöystävällistä alihankintaa, joka pitää sisällään meillä valmistettujen ohutlevyosien hiilijalanjälkilaskelman ja mahdollisuuden välttämättömien tuotannon päästöjen kumoamiseen kauttamme luotettavasti ja sujuvasti.”
Hiilijalanjälkilaskurilla tarkkaa ja läpinäkyvää päästölaskentaa
Stremet otti käyttöön Carbon Calculator -hiilijalanjälkilaskurin päästöjen laskentaan sekä raportointiin.
”Green Carbonin hiilijalanjälkilaskuri antaa mahdollisuuden päästöjen tarkempaan laskentaan ja helpottaa asiakasta hahmottamaan, mistä osioista tuotteen hiilijalanjälki koostuu. Ohutlevyalalla vasta pikkuhiljaa heräillään ympäristökysymyksiin ja mahdollisuuksiin hiilineutraalista tuotannosta. Painetta vastuulliseen toimintaan luo tiukkeneva lainsäädäntö sekä B2B-asiakkaamme, joiden tuotteiden loppukäyttäjiä ovat usein ympäristöasioissa valveutuneet kuluttajat”, Susanna kertoo.
”Carbon Calculator -hiilijalanjälkilaskuri on kustannustehokas ratkaisu. Helppokäyttöiset raportointiominaisuudet tekevät päästöraportoinnista helppoa ja visuaalista myös meidän asiakkaidemme suuntaan”, Susanna jatkaa.
Stremetillä vastuullisuustyötä tehdään pitkäjänteisesti ja tavoitteellisesti
Stremetin strategiassa on painotettu ympäristövastuullisuutta jo muutaman vuoden ajan. Vuonna 2024 yhtiön tavoitteena on hakea ISO 14001 -ympäristösertifikaattia ja tämän valmistelutyöt ovat hyvässä vauhdissa.
”Vaikka olemme jo tehneet ympäristöystävällisiä toimenpiteitä, tämä on jatkuva prosessi. Stremet on sitoutunut hiilineutraaliin tuotantoon vuoteen 2035 mennessä. Kommunikaatio Green Carbonin kanssa kumppanina on ollut alusta alkaen sujuvaa ja ammattimaista. Tulemme tekemään myös jatkossa heidän asiantuntijatiiminsä kanssa yhteistyötä kehittääksemme toimintamallejamme ja jatkojalostaaksemme jo käytössä olevaa hiilijalanjälkilaskuriamme”, Susanna avaa Stremetin tulevaisuuden suunnitelmia.
Vastuullisuusdirektiivien ja arvoketjun vaatimusten kehittyminen ohjaavat pk-yritysten vastuullisuustyötä yhä vahvemmin tulevaisuudessa. Ympäristövastuullisuustyön jatkuva edistäminen ja alan kehityksen seuraaminen ovatkin tärkeässä strategisessa roolissa tulevaisuuden menestyvässä liiketoiminnassa.
Tutustu hiilijalanjäljen hallinnan palveluihimme.
Autamme vastuullisuustyösi kaikissa vaiheissa. Varaa maksuton 30 min. konsultaatio asiantuntijamme kanssa. Kartoitetaan yrityksenne tilanne yhdessä, ilman sitoumusta.