Hiilijalanjälki

Ilmastotiekartta

Askelmerkit kohti ympäristöystävällisempää yritystoimintaa – aikaan sidottuna.

Sanoista konkretiaan

Päästöjen määrän selvittämisen jälkeen on päätettävä, mitä kaikella kertyneellä tiedolla tehdään. Kun vastuullisuustyö on polkaistu käyntiin, alkaa matkan seuraava vaihe.

Ilmastotiekartta on välineesi vastuullisuuden viestimiseen nykyohjeistuksen mukaisesti. Väittämien tueksi vaaditaan laajaa laskentaa (scope 1,2 & 3), ilmastotavoitteiden määrittelyä, tekojen raportointia sekä toiminnan vaikutusten minimointia vapaaehtoisten ilmastotekojen kautta. Kartta kokoaa nämä askeleet yksiin kansiin.

Näin prosessi etenee

Aloituspalaveri asiakkaan kanssa

Ehdotukset päästöjen vähentämiseksi

Ensimmäinen suunnittelupalaveri

Toinen suunnittelupalaveri

Ensimmäinen versio tarkasteltavaksi

Valmis
ilmastotiekartta

Aloituspalaveri asiakkaan kanssa

Ensimmäinen suunnittelupalaveri

Ensimmäinen versio tarkasteltuun

Ehdotukset päästöjen vähentämiseksi

Toinen suunnittelupalaveri

Valmis ilmastotiekartta

ILMASTOTIEKARTTA

NYKYTILASTA TULEVAISUUTEEN

Ilmastotiekartta toimii sekä yrityksen sisäisen, että ulkoisen vastuullisuustyön apuvälineenä, ja tietolähteenä.

Ilmastotiekarttaan on mahdollista kuvata yrityksen tämänhetkinen tila, sekä tulevaisuuden tahtotila ja tavoite.

Siinä kuvataan myös ne teot, joilla nämä tavoitteet saavutetaan.

Tiedon visualisointi

Avataan selkeällä kerronnalla yritystoiminnasta aiheutuvat päästövirrat, sekä ne toimenpiteet, joilla näihin syntyviin päästöihin pystytään vaikuttamaan.

Asioiden esittäminen havainnollistavien kuvien ja infograafien avulla helpottaa hahmottamaan kokonaisuutta ja viestimään suunnitelluista toimenpiteistä.

Viestinnällistä tukea

Ilmastotiekartan suunnittelu sisältää aina työpajatyyppisiä kontaktikertoja ilmastoasiantuntijamme kanssa. 

Kirjaamme toimenpiteet kartalle ja autamme sinua tekemään vastuullisuusviestintää alalla yleisesti hyväksytyin termein, läpinäkyvästi ja luotettavasti.

YRITYKSEN ILMASTOSTRATEGIAN LAADINTA

Moni on jo ottanut näitä askeleita (jopa tietämättään), vaihtanut toimitilojensa valaistusta energiatehokkaampaan suuntaan tai valinnut yhteistyökumppanikseen päästöjään hallitsevan toimijan. Nämä kaikki, jo tehdyt ja tulevat askeleet, voidaan kuvata tietoa visualisoivaan oppaaseen: ilmastotiekarttaan.

Tämä on aikaan sidottu ohjenuora sekä yrityksen omaan käyttöön, että ilmastoteoista viestimisen välineeksi. Kun toimenpiteet sitoutetaan aikaan, niiden etenemistä ja vaikutusta pystyy seuraamaan ja iloitsemaan saavutetuista välitavoitteista.

SUUNTANA SELKEÄ PÄÄMÄÄRÄ

Suomen valtio on linjannut tavoitteekseen hiilineutraaliuden vuonna 2035. Euroopan laajuinen päästölinja tavoittelee tätä toteumaa vuodelle 2050.

Mikä voisi olla sinun yrityksesi tulevaisuuden tavoite? Aseta se, ja voit alkaa työstämään, mitkä teot tekisivät tästä päämäärästä mahdollisen. Kaikki ei voikaan olla hetkessä valmista, mutta tärkeää on se, että suunta on koko ajan kohti parempaa.

Referenssimme

ISKU

  • LIIKETOIMINNAN PÄÄSTÖLASKENTA,
  • 30 TUOTTEEN PÄÄSTÖLASKENTA,
  • ILMASTOTIEKARTTA


Hankkeessa laskettiin yrityksen koko toiminnan hiilijalanjälki sekä tuotekohtaiset laskennat.  Laskentatyön jälkeen käynnistettiin tiekarttatyö, jonka tähtäimenä oli strategisen suunnitelman luominen ja aikataulutus yrityksen SBT -tavoitteen saavuttamiseksi. Tiekarttatyö sisälsi laskennan lisäksi konsultaatiota ja työpajoja tavoitteiden luomiseksi.

Gradia

  • KOKO TOIMINNAN PÄÄSTÖLASKENTA,
  • ILMASTOTIEKARTTA


Gradia on moniasteinen ja -alainen koulutuskuntayhtymä, joka mahdollistaa opiskelun yli 20 000 eri ikäiselle oppimisesta kiinnostuneelle.

Voitimme julkisen tarjouskilpailun kautta Gradian päästöjen hallinnan kokonaisuuden, joka kattaa päästöt scope 1-3, sekä ilmastotiekarttatyön.

Heräsikö kysymyksiä?

Ota meihin yhteyttä

Mahtavaa, että vastuullisuustyö kiinnostaa sinua. Ota yhteyttä suoraan myyjäämme; hän ottaa asiasi haltuun, ja ohjaa polkuasi eteenpäin. 

Voit vaihtoehtoisesti täyttää yhteydenottolomakkeen, ja antaa viestikentässä tarkentavaa esitietoa yhteydenpitoa varten. Otamme sinuun yhteyttä muutaman työpäivän kuluessa.

yhteystieto-Saija

Saija Ahonen

Myynti ja asiakkuudet

Eve

Eeva-Maria Bailey

Myynti ja asiakkuudet

Tilaa uutiskirje

Liittymällä listallemme pidämme sinut ajan tasalla tekemästämme työstä, sekä ilmastoon ja luonnon monimuotoisuuteen liittyvistä uutisista ja ajankohtaisista aiheista.

Green carbonin uutiskirje

Lataa esimerkkiraportit

Ennen kuin lähdet:

Huomasithan asiantuntijamateriaalimme ympäristövastuullisuuden ajankohtaisista aiheista?

Tilaamalla uutiskirjeemme saat materiaalimme automaattisesti sähköpostiisi aika ajoin.