Kuumana vellova keskustelu vapaaehtoiseen päästökompensaatioon liittyvästä kaksoislaskennasta on lähinnä poliittinen ongelma, josta kärsii eniten ilmasto. Koska ongelma ei ole yksittäisen valtion tai toimijan käsissä, me Green Carbonilla haluamme käyttää aikamme auditoitujen kotimaisten hiilinielujen kehittämiseen. Mutta mistä kaksoislaskennassa oikein on kyse ja onko siihen ratkaisua?
Tausta: Pariisin ilmastosopimukseen sitoutuneet valtiot ovat velvollisia raportoimaan päästönsä ja hiilinielunsa YK:lle. Lisäksi Suomi ja muut EU:n jäsenmaat raportoivat tiedot myös EU:n komissiolle. Koska raportointi toteutetaan valtion tasolla, se ei kosketa yksittäisiä toimijoita.
Käytännössä tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että kaikki Suomessa toteutetut päästövähennykset raportoidaan Suomen nimiin. Näin ollen esimerkiksi Green Carbonin metsien lannoitustoimien kautta aikaansaadut hiilinielut luetaan valtion toimesta Suomen pottiin.
Ongelma: Meille kompensaatiota tuottaville toimijoille ongelmaksi muodostuu se, että koska Suomi raportoi tuottamamme hiilinielut omiin nimiinsä, me emme voi myydä niitä eteenpäin ilman riskiä kaksoislaskennasta. Kun kaksi eri tahoa – tässä tapauksessa valtio ja kompensaatiotamme ostanut toimija – raportoivat samat kompensaatioyksiköt edukseen, puhutaan kaksoislaskennasta.
Koska kaksoislaskenta juontaa juurensa kansainvälisiin ilmastosopimuksiin, ongelma on globaali. Pariisin ilmastosopimuksen toimeenpanon alettua tämän vuoden alussa, kaksoislaskennan haaste koskee yhtä lailla niin kansainvälisiä kuin kotimaisiakin hiilensidontahankkeita. Vaikka kaikki maat ovat kaksoislaskennan piirissä, tuntuu ongelma kohdistuvan yksinomaan suomalaisiin, metsäpohjaisiin hiilinieluhankkeisiin. Haaste koskettaa samalla tavalla kaikkia hankkeita, myös kehitysmaissa toteutettuja.
Kaksoislaskennan vaikutus kompensaatiomarkkinan kehittymiseen on suhteettoman suuri, kun asiaa tarkastellaan suuremmassa mittakaavassa. Esimerkiksi Suomen metsäisistä hiilinieluista vain hyvin pieni osa on Green Carbonin kaltaisten toimijoiden omistuksessa. Vaikka samat hiilinielut laskettaisiinkin kahdesti – ensin yritys- ja sitten valtiotasolla – olisi kaksinkertaisena laskettu hiilinielu mitätön siivu koko Suomen metsistä. Puhutaan siis hyvin pienestä osuudesta, joka häviää laskentojen normaaliin virhemarginaaliin. (tuottamamme hiilinielut ovat promillen kymmenesosa Suomen nettohiilinieluista).
Ratkaisu: Ympäristöministeriön tilaamassa selvityksessä ratkaisuksi ehdotetaan yhteistä kansallista rekisteriä tai tietokantaa, johon jokainen kompensaatiota tuottava toimija ilmoittaa aikaansaamansa yksiköt. Tämä toimijoiden ilmoittama kompensaation määrä puolestaan vähennetään Suomen raportoimasta, valtiotason kiintiöstä.
Tällaiset kansalliset järjestelmät ja ohjauskeinot tulee rakentaa kansainvälinen kehitys ja lainsäädäntö huomioon ottaen. Suomella on kuitenkin jo ratkaisun avaimet käsissään. Selvitys ehdottaakin, että Suomi voisi toimia EU-tasolla pilottimaana ja kehittää kansallista järjestelmää EU-lainsäädännön rinnalle.
Olisiko jo aika alkaa vetää yhtä köyttä kotimaisten kompensaatiomarkkinoiden mahdollistamiseksi? Köyden päähän voisivat tarttua vaikkapa Sanna, Maria, Krista tai Anu. Me alan toimijat olemme mieluusti mukana talkoissa.
