Suomi on sitoutunut tiukkaan ilmastopolitiikkaan pyrkiessään kohti hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä. Tavoite on kova etenkin siksi, että Luken uusimmat laskelmat metsiemme hiilinielukapasiteetista kertovat, että nielujen suuruus on vain noin puolet siitä, mitä aiemmin arvioitiin. Hallitusohjelmaan on linjattu, että hiilineutraalius saavutetaan sekä päästöjä pienentämällä että hiilivarastoja ja -nieluja kasvattamalla. Selvää on, että kaikkia mahdollisia keinoja tarvitaan.
Hiilineutraali Suomi 2035 tarkoittaa sitä, että 15 vuoden kuluttua Suomen hiilijalanjälki tulee olla nolla. Tällöin tuotamme hiilidioksidipäästöjä vain sen verran, mitä pystymme sitomaan. Hiilineutraaliuteen pyrkiminen edellyttää, että tiedämme, mistä hiilijalanjälkemme muodostuu ja kuinka suuri se on. Hiilijalanjäljen laskemiseen on useita eri standardeja, joista tunnetuimpia ovat ISO-standardisarjan ohjeistus (ISO 14067) tuotteen päästöjen laskemiseen sekä Greenhouse Gas Protocollan ohjeistus yrityksen omien päästöjen, ostopalvelujen päästöjen ja muiden epäsuorien päästöjen laskemiseen.
Standardien pohjalta on kehitetty useita erilaisia hiilijalanjäljen laskentakaavoja ja -koneita, mutta esimerkiksi yhden tuotteen tai palvelun hiilijalanjäljen selvittäminen on edelleen niin työläs ja kallis prosessi, että se jää tästä syystä usein tekemättä. Kasvavassa määrin toki löytyy jo valmistajia ja toimittajia, jotka ovat vastanneet ympäristötietoisten kuluttajien tarpeeseen ja julkaisseet tuotteidensa tai palveluidensa hiilijalanjäljen suuruuden. Ongelmallista on kuitenkin se, että eri laskurit/laskijat käyttävät erilaisia rajauksia ja päästökertoimia, joten tulokset eivät ole vertailukelpoisia keskenään.
Vertailukelpoisuus olisi oiva keino arkipäiväistää hiilijalanjäljen raportoinnin käytettävyyttä.
Jokainen mediaa hiemankin seuraava tietää, että vähentämällä autoilua, lihansyöntiä ja asunnon lämmittämistä, hiilijalanjälki pienenee. Mutta kuka osaa sanoa, mikä on hyvä hiilijalanjäljen suuruus maitolitralle? Entä millaisiin päästöarvoihin henkilöauton tulisi päästä ollakseen ”ilmastoystävällinen”? Hiilijalanjäljen laskentaan liittyy paljon standardeja, ohjeita, termejä ja suureita, jotka eivät asiaan perehtymättömälle aukea. Meidän ympäristötoimijoiden keskeisimpiä tavoitteita on viestiä aiheesta ymmärrettävästi ja arkipäiväisesti.
Syksyllä toteuttamamme markkinatutkimus osoitti, että hiilijalanjäljen määrittämiseen liittyvät ongelmat ovat tuttuja myös yritysmaailmassa. Vastuullisuus- ja ympäristöasioista päättävät henkilöt ovat asemansa puolesta erittäin hyvin tietoisia laskentaan vaikuttavista tekijöistä. He kuvasivat, että ”tieto lisää tuskaa”, sillä paineita aiheuttavat yhtäältä tarve hiilijalanjäljen selvittämiseen ja toisaalta käytännössä toimivien työkalujen vähyys. Yrityksen hiilipäästöt syntyvät niin monen tekijän summana, että jokaisen osa-alueen hiilijalanjäljen selvittäminen edellyttää usean eri päästölaskurin ja -tietokannan käyttöä. Jotta laskureita ja tietokantoja voi hyödyntää, tulee yrityksellä olla tarkka kuva siitä, mistä päästöjä syntyy. Koko yrityksen hiilijalanjäljen määrittämisen sijaan moni toimija olikin päätynyt selvittämään esimerkiksi energiankulutuksen hiilipäästöjen suuruuden, sillä kulutuksen seuranta on vaivatonta ja sen pohjalta päästölaskurin käyttökin sujuvaa.
Hiilijalanjäljen määrittäminen on keino etsiä epäkohtia, joita muuttamalla päästöjä voidaan pienentää. Aiheeseen erikoistuneita yrityksiä on tarjolla ja toiveissa on, että jatkossa laskenta helpottuu, jotta kuluttajat saavat entistä helpommin tietoa valintojensa päästövaikutuksista tehdäkseen ostopäätöksensä myös ilmaston näkökulmasta kestäviksi.
Lue lisää aiheesta: 10 syytä hiilijalanjäljen laskentaan
